Taustaa
Helsingin Kansainvälinen balettikilpailu on tähän mennessä järjestetty jo kuusi kertaa. Ensimmäiset kilpailut vuosina 1984 ja 1991 järjestettiin Helsingin Kaupunginteatterissa ja sitä seuraavat kilpailut 1995, 2001, 2005 ja 2009 Suomen Kansallisoopperassa.
Helsingin Kansainvälisen Balettikilpailun sielu ja sydän
Helsingin Kansainvälistä Balettikilpailua ei olisi olemassa ilman yhtä naista, professori Doris Laine-Almia. Suomen Kansallisbaletin priimaballerinana huikean uran luonut Doris Laine ei jäänyt viettämään eläkepäiviä tanssijauran päätyttyä. Hän keskitti tarmonsa suomalaisen tanssitaiteen kehittämiseen, alan arvostuksen nostamiseen ja kansainvälisten suhteittensa hyödyntämiseen Suomen tanssitaiteen hyväksi.
1970-luvulta lähtien Doris Laine oli ollut aktiivinen Kansainvälisen teatteri-instituutin ITI:n piirissä ja erityisesti sen kansainvälisessä tanssikomiteassa. Hänet kutsuttiin useiden eri kansainvälisten balettikilpailujen tuomaristoon muun muassa Varnaan, Moskovaan ja Jacksoniin.
Kilpailukärpänen puraisi Doris Lainetta niin kovasti, että hän alkoi suunnitella kansainvälisen balettikilpailun perustamista myös Suomeen.
Kansainvälisen teatteri-instituutin Suomen keskuksen hallitus suhtautui Doris Laineen intoon 1980-luvun alussa varauksella. Kun Doris Laine esitteli ajatuksensa järjestää kansainvälinen balettikilpailu Suomessa pidettiin ajatusta mahdottomana. Mistä rahat, mistä kilpailijat, mistä yleisö, ja kuka viitsisi keskellä Suomen lyhyttä kesää järjestää kaiken? Hallitus päätti lopulta antaa Doriksen yrittää vakuuttuneena siitä, että hanke kaatuu, kun rahoitus ei järjesty.
Kunnialla, kiitoksin ja tappioitta
Siitä se alkoi. Doris Laine hankki rahoituksen valtiolta, Helsingin kaupungilta, kulttuurirahastoilta ja suomalaiselta liike-elämältä. Hän ylipuhui Teatterin tiedotuskeskuksen ITI -toimiston ottamaan sekä taloudellisen-, että järjestelyvastuun. Työntekijät sitoutuivatkin hankkeeseen työtunteja laskematta, eikä Doris Laine laskenut myöskään omia työtuntejaan. Hän oli varsinkin kilpailun alkuvaiheessa korvaamaton ja ainoa henkilö, jolla oli kokemusta muista kilpailuista.
Helsingin Kansainvälinen Balettikilpailu 1984 toteutettiin kunnialla, kiitoksin ja tappioitta. Osallistujia oli yhteensä 62, 17 maasta. Yleisö otti tapahtuman omakseen ja täytti Helsingin kaupunginteatterin katsomon kesähelteellä juhannuksen jälkeen. Myös kilpailun järjestäjät menettivät sydämensä balettikilpailulle, baletille ja tanssille. Ensimmäisen kisan jälkeen ei ketään ole tarvinnut ylipuhua järjestämään seuraavia Helsingin Kansainvälisiä Balettikilpailuja!
Traditio on syntynyt!
Helsingin toinen Kansainvälinen Balettikilpailu siirtyi vuoteen 1991 Helsingin Kansainvälisen teatterifestivaalin ja ITI:n Maailmankongressin vuoksi. Kilpailu onnistui tälläkin kertaa järjestelyiltään ja tunnelmaltaan erinomaisesti. Yleisömäärä kasvoi edellisestä kerrasta.
Uudistuksien aika
Helsingin kolmannen Kansainvälisen Balettikilpailun järjestelyt jouduttiin käynnistämään ilman Doris Lainetta, joka siirtyi pariksi vuodeksi johtamaan Berliinin Komische Oper -balettia. Kilpailuun mennessä hän oli kuitenkin palannut kotimaahan puolustamaan niin tanssin kuin muunkin taiteen kentän etuja Taiteen keskustoimikunnan puheenjohtajana. Kilpailuja hän seurasi kilpailuja arvostettuna kilpailun kunniapuheenjohtajana.
Helsingin Kansainvälinen balettikilpailu sai yhteistyökumppanikseen Suomen Kansallisoopperan ja kilpailun uudeksi taiteelliseksi johtajaksi nimettiin Suomen Kansallisbaletin dynaaminen johtaja Jorma Uotinen.
Kilpailua uudistettiin korostamalla koreografiakilpailun asemaa ja kutsumalla ensimmäisen kerran myös kilpailevat koreografit paikan päälle. Huipulle pyrkivien tanssijoiden lisäksi pyrittiin entistä selkeämmin nostamaan esille tulevia mestarikoreografeja, tanssitaiteen uudistajia.
Kilpajärjestelyistä ja koreografioista kehuja
Helsingin neljännet Kansainväliset Balettikilpailut vuonna 2001 pidettiin Suomen Kansallisoopperassa ja kilpailujen taiteellisena johtajana toimi edelleen kansallisbaletin silloinen johtaja Jorma Uotinen. Kilpailun organisaatio oli edelleen Teatterin tiedotuskeskuksen osaavissa käsissä. Kilpailu oli jälleen menestys ja sekä tanssijat että koreografit valloittivat niin yleisön kuin asiantuntijatkin. Kilpailujärjestelyjä kehuttiin ja pääkaupunkimme täyttyi tanssin ystävistä.
Muutoksia ja menestystä
Vuoden 2005 kilpailut kokivat muutoksen, kun kilpailuista vastaavaksi elimeksi perustettiin Helsingin Kansainvälinen Balettikilpailu -yhdistys ry. Yhdistyksen puheenjohtajana sekä balettikilpailujen kunniapuheenjohtajana toimi Doris Laine ja varapuheenjohtajana Kansallisbaletin johtaja Dinna Björn. Kilpailujen järjestelyistä vastasi Nordic Dance Management ja kilpailun johtajana toimi balettimestari Juhani Teräsvuori. Edellisten kisojen tapaan vuoden 2005 balettikilpailut onnistuivat hyvin. Kilpailuun osallistui 92 tanssijaa 36 maasta ja kisan tanssillinen taso oli korkea.
Vuoden 2009 kilpailut järjestettiin samalla konseptilla, tällä kertaa kilpailujen johdossa oli pääsihteerinä tanssitaiteilija Sari Lakso. Kansallisbaletin tuki oli tärkeä, kuten aina. Baletinjohtaja Kenneth Greve osallistui aktiivisesti kilpailun järjestelytoimikunnan työhön, toimi kilpailun kansainvälisen tuomariston puheenjohtajana ja vastasi taiteellisena johtajana kilpailujen kaikinpuolisesta onnistumisesta.



